Pages

tiistai 6. syyskuuta 2011

Virkatut vauvan töppöset

Hui, kun viime käynnistäni on aikaa! Kerroin kesällä, että ryhdyin tekemään ristipistotaulua meidän makuuhuoneen seinälle. Aika paljon sain sitä kesän aikana tehtyä - enää ei olisi kovin montaa pistoa jäljellä vaan luulen, että tuo lanka ei ihan riitä niihin vähäisiinkään jäljellä oleviin pistoihin. Olevinaan varasin tarpeeksi lankaa, mutta en kuitenkaan. Täytyy jossain vaiheessa lähteä metsästämään oikeanväristä lankaa käsityöliikkeestä.

Nyt miulla on ollut melko käsityötöntä aikaa... Joitakin pieniä juttuja olen tehnyt (lyhennellyt housuja, korjannut sukkia, tehnyt tosi pikakortin ym.), mutta oikein mitään sellaista tuotosta, josta voisin kuvan tänne tuoda, en ole tehnyt. Paitsi viime viikolla virkkasin vauvan töppöset <3 Koska en tiedä, kumpi meille on tuloillaan ;) , virkkasin samantien vaaleanpunaiset ja siniset töppöset :) Vaaleanpunaisista töppösistä tuli vähän suuremmat kuin sinisistä, sillä käytin eripaksuista lankaa molemmissa.

Ohjeen löysin Drops Design -sivuilta: http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=b20&d_id=18&lang=fi





lauantai 18. kesäkuuta 2011

Minä pidän... kera ristipistotöin

Taas on viikko kohta hurahtanut nopeasti eikä perässä joka hetki meinaa pysyä, kun uusi viikko pian alkaa. Ajattelin kirjoittaa vähän siitä, mistä minä pidän, sillä tämä viikko on ollut jotenkin suloinen, vaikka vatsataudin kourissa olenkin ollut.

Suloinen viikko voi alkaa siitä, kun kylän poikki ajaessa huomaa iäkkään miehen kävelevän pussi kädessään. Kohta hän kyyristyy, noukkii jonkun heittämän roskan pussiinsa ja jatkaa matkaa. Tällainen saa suupieleni nousemaan ylös :)  Joskus on myös ihanaa huomata, miten aivan kaikilla ei kuitenkaan ole kiirettä liikenteessä. En nyt tarkoita esimerkiksi 100km/h -alueella kahdeksaakymppiä ajavaa autoilijaa vaan puhun nyt kaupunkiajelusta. Kaupungilla ajaessa kiire ja nopea vauhtia voi saada aikaan ärtymystä sekä itsessään että muissa. Silmät suljetaan suojatiellä odottavilta ihmisiltä, jotka tahtoisivat tien yli, tai sellaiselta autoilijalta, joka hankalassa risteyksessä pitkään odottaa pääsyä vilkkaan liikenteen keskelle. Olinpa itse tuo suojatiellä oleva ihminen / risteyksessä odottava autoilija tai vilkkaan liikenteen keskellä ajava autoilija, minua alkaa aina hymyilyttää, kun joku-kuka-tahansa antaa tietä. Se kertoo mielestäni sydämellisyydestä. (Vaikka myönnän kyllä, etten minäkään aina kaikille olevinaan kerkiä tietä antaa.)



Pitkin viikkoa olen myös saanut olla tekemisissä ihanien ihmisten kanssa. Sydäntä lämmittää esimerkiksi se, kuinka puolituttu kyselee vointiani ja antaa kipuun lievitystä. Mukavalta tuntuvat ihmiset, jotka välittävät ja pitävät yhteyttä. Iloisen mielen saa myös ystävistä, joiden kanssa kesän kulkua suunnitellaan.

Lisäksi pidän kovasti pienistä asioista ja rakastan kirpputoreja. Pienten asioiden kauneudesta kertoo hyvin Amélie-elokuva, jonka olen tainnut katsoa niin monta kertaa, etten itsekään muista enää :) Elokuva saa mielen aina hyvälle tuulelle, kun näkee, miten maailmaa kuvataan kauniisti.

Ristipistotyö on muuten myös sellaista kivaa pientä näpertelyä, jossa pienet yksityiskohdat osaavat olla kauniita! :) Nyt pitkästä aikaa olen tekemässä vähän isompaa ristipistotyötä. Tämän ja muun "kiireen" vuoksi en ole blogiinkaan kesäkuun aikana kirjoitellut. En ole mitään pienempiä töitä ruvennut tekemään, kun sormet syyhyää ristipistotaulun parissa :) Niin, olen tekemässä siis sellaista taulua, johon tulee mieheni ja minun nimikirjaimet. Ajattelin ripustaa sen meidän makuuhuoneeseen, sänkymme yläpuolelle, kunhan se pikkuhiljaa jossain vaiheessa valmistuu :)

Sitä odotellessa voisin esitellä pari aiemmin tekemääni ristipistotyötä. Tein viime vuonna ystävälleni häätaulun vaan jotain siitä jäi uupumaan. Aika kuitenkin loppui silloin kesken ja tämä sai kelvata..



Allaoleva keijukaiskortti on oikeastaan ensimmäisiä askartelujani, josta korttiaskartelun innostus varsinaisesti alkoi. Toki jo pienenä tyttönä askartelin kortteja, mutta tästä tämä ja korttien valokuvaaminen alkoi. Pitäisikin joskus pyytää vanhempia etsimään vanhat näpertelemäni kortit ja ottaa niistä muistoksi kuvia :) (Tiedän nimittäin, että suurin osa ainakin on vielä tallessa.)

Toinenkin ristipistokortti oli jossain, mutten sitä nyt mistään tiedostoista löytänyt. Minne lie olen sen hävittänyt..

maanantai 30. toukokuuta 2011

Kortit kaksoistutkintoon valmistuneelle sekä ylioppilaalle

Nyt olen saanut askarreltua kaksi korttia valmiiksi kaksoistutkintoon valmistuneelle sekä ylioppilaalle. TAAS kortteihin "täytyi" ympätä vähän filigraaniakin mukaan :)

Kun aloin kaksoistutkintoon valmistuneelle tehdä korttia, mietin ensin kovasti, mitä muuta siihen voisi laittaa kuin ylioppilaslakin. Ensimmäisenä tuli mieleen pieni kirjapino, joka kuvaa myös ammattitutkinnon suorittamista.


Kortin valokuvaaminen oli hauskaa, sillä minulla oli pieni apulainen mukana :)




Kun siirryin kuvaamaan ylioppilaskorttia, pieni kissanpentu jo kyllästyi ja siirtyi muihin touhuiluihin :)
Ylioppilaskortista tein tällaisen:

perjantai 20. toukokuuta 2011

Origamia

Huih, kun tämä viikko on ollut kiireinen! Ei ole kauheasti kerinnyt oikein mitään näperrelläkään. Nyt kuitenkin sain tehtäväksi askarrella pari onnittelukorttia ylioppilaalle ja ylioppilaalle + ammattiin valmistuneelle. Pitää ruveta kortteja jo suunnittelemaan, niin kerkiää hyvissä ajoin ne toteuttaa :)

Tässäpä kuitenkin viime vuoden origamikortti tällä kertaa. Kukan alla on siis kortin saaneesta kuva..
Hatun, mekon ja laukun taittelumallit olen ottanut kirjasta Pienoisorigamit. Kortteja, lahjoja, koristeita (Gay Merrill Gross).


Origamiohjeita löytyy runsaasti myös netistä. Esimerkiksi seuraavilla sivuilla on paljon erilaisia ohjeita, vaateosiokin sieltä löytyy erikseen: http://en.origami-club.com//

lauantai 14. toukokuuta 2011

Kukkafiligraanikortti ja hapsukukan ohje

Tällaisen filigraaniteoksen tein tällä kertaa :) Asettelu jäi vähän hassuksi: oikeanpuoleiset kukat ovat alempana ja ylempänä kuin mitä vasemmalla puolella.. Tekovaiheessa en jostain syystä asiaa hoksannut, vaikka ilmiselvästihän tuo näkyy. Vähän ärsyttää, muttei sille enää mahda mitään.





HAPSUKUKAN OHJE

Leikkaa paperista 1 cm leveä suikale (toki se voi olla kapeampi tai leveämpikin). Pituutta en tarkkaan osaa sanoa, mutta kokeilemalla saa mieleisen kokoisen kukan.

Hapsuta suikale leikkaamalla siihen ikään kuin nurmikkoa. Pyöritä suikale tiiviiksi ja tasaiseksi rullaksi esimerkiksi hammastikun ympärille aivan kuten normaalia filigraanisuikaletta tehdessä.

Ota hapsurulla hammastikun ympäriltä pois, tasaa tarvittaessa reunat ja liimaa pää suikaleeseen kiinni. Ala nyt avata suikaleen hapsuja kukaksi.


Valmis kukka näyttää tällaiselta:
 

Virkatut tyynynpäälliset ja laukku

Virkkaamista en ole harrastanutkaan nyt pitkään aikaan. Käsityö- ja askartelulehdissä sekä -kirjoissa ja Internet-sivuilla on niin paljon kaikenlaisia ideoita kaikenlaisiin näpertelyihin, joita tekisi mieli toteuttaa, mutta aika tulee vastaan. Nyt olen juuri noita filigraanikortteja tehnyt muutaman ystävännauhan ohessa.

Tässä on kuitenkin kaksi virkkaustyötä kahden vuoden takaa. Sen jälkeen olen kyllä virkannut esim. pieniä kukkasia, mutta niin asia taitaa olla, että siitä on jo kaksi vuotta, kun olen mitään isompaa työtä tehnyt virkkaamalla. Kyllä aika vierii!

Isoäidinneliöistä kokosin tyynynpäälliset. Yhteen tyynynpäälliseen tarvittiin 5x10 ruutua.





Toinen virkkaustyö "vuosien" takaa on kukkalaukku, joka kipeästi kaipaisi vuorausta.




 

Laukun kokosin kasaan näin:

tiistai 10. toukokuuta 2011

Pari Internetin kilpailua vanhojen korttien kera

Oi, ihanaa! Sain 100€:n lahjakortin Sinelliin ja tiesin heti lahjakortin saatuani, mitä sillä aikoisin tilata. Olen jo jonkin aikaa katsellut erilaisia kuvioleikkureita sekä kohokuviointivälineitä. Nyt sitten tilasin Sinellistä Sizzix leikkuri Big Shot -laitteen. En malttaisi odottaa tilauksen saapumista ja laitteen testaamista :) Sitten saa taas uusia somisteita kortteihin sekä myös muuhun askarteluun.

Sinellistä puheenollen verkkokaupassa on menossa Kaunein Hääkutsu -kilpailu. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa askartelija. Hääkutsun tai muun -askartelun ei siis ole tarvinnut olla oikeasti hääkäytössä. Palkinnot ovat hienot - tosin tässä(kin)  kilpailussa miinuspuoleksi voisi ehkä sanoa sen, että kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden julkaista töitä myöhemmin. He lupaavat laittaa tekijöiden nimet julkaisuun mukaan, mutta palkkiota ei makseta. No, itse ajattelin tähän kipailuun osallistua :) Täytyy ryhtyä suunnittelemaan, mitä sitä näpertelisi ja lähettäisikö sinne pelkän hääkutsun vai osallistuisiko kilpailuun jollain askartelukokonaisuudella.

Toinen kilpailu, josta ajattelin mainita ja josta monissa blogeissa on jo mainintaa, on Taika-lehden Vuoden Askartelija -kilpailu. Saa nyt nähdä, pistänkö portfolion sinne menemään... Tosin miulla on sellainen tunne, että JOS tähän kilpailuun osallistuisin, nyt kesän aikana pitäisi tehdä jotain paljon hienompia näpertelyjä. En tiedä, jaksanko tähän panostaa. Katsotaan ja tuumataan sitä kesällä :)


Tähän loppuun liitän vielä pari kuvaa vanhoista onnittelukorteista, joita ei blogissa ole :)


Kukat ja mehiläinen

Pinkin sydämellinen kortti

torstai 5. toukokuuta 2011

Äitienpäiväkortti

Tämän kortin askartelin Koukussa Kortteihin -haasteeseen, jossa aiheena oli luonnos. Jälleen näpertämisessä käytin filigraanitekniikkaa :) Kortin teossa menikin aikaa - etenkin monien pienten paperirinkuloiden parissa.



tiistai 3. toukokuuta 2011

Pari ystävännauhaa

 Tässäpä on taas kaksi uutta ystävännauhaa.

Ruskea-beige ystävännauha on tehty tämän ohjeen mukaan. Nauhan keskelle olen tehnyt noin 8-10 "ympyräsolmua". Eli jaoin ensin yhdeksän nauhaa kolmeen osaan. Uloimpien nauhojen kanssa tein solmut niin, että beige lanka kierti kahden langan ympäri muodostaen solmun. Keskellä solmut muodosti luonnollisesti ruskea lanka. Tarkempi ja selkeämpi ohje löytyy näiltä sivuilta.

Sinisävyisen nauhan ohje on tällainen.


                    

maanantai 2. toukokuuta 2011

Arkkikaupan Haaste #16

Arkkikaupan Haasteen #16 aiheena on värit sininen, punainen ja keltainen. Näistä väreistä kokosin kasaan filigraanikortin. Alempi kuva sai jostain syystä vähän vaaleammat värit korttiin. Ensimmäisen kuvan värit siis pitävät paikkaansa :)



torstai 28. huhtikuuta 2011

Onnittelukortteja

Rei'itetty kukkakortti


Vaaleanpunaisten kukkien kortti


Lintukortti


Pitsisydänkortti



Katso elämää rauhassa, älä kiirehdi suotta.
Kasvaa päiviesi puu vielä monta vuotta.
Ota juuristasi voimaa ja levitä se lehtiin,
siksihän puunjuuret vahvoiksi tehtiin.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Rippikortti

Viime vuonna askartelin veljelleni rippikortin.




Kuin eilisen muistan sen
kun kastepuvussa sinut näin.
Niin pieni ja vauvantuoksuinen,
olit pikkuveli vierelläin.

Vuosien huomaan vierineen,
tänään taas valkoiseen pukeudut.
Vie askelees kirkkoon hiljaiseen,
on kastepuku albaan vaihtunut.

Miten neuvot parhaat antaa voisin,
ei puolestas elää voi kukaan.
Sulle polun turvallisen soisin
ja suojelusenkeleitä mukaan.

Perhosten Onnittelukortteja

Sabloniperhonen tapetilla


Tulitikkuperhonen


Virkatun perhosen kortti


Kaunis keveä perhonen
lentää kukasta kukkaan
lemmikistä neilikkaan
sinikellosta apilaan
ja sieltä nurmen nukkaan.

Lastenkortteja

Tässäpä kuvia tehdyistä korteista lapsille ja lapsenmielisille:

Sablonimaalattu autokortti


Sininen autokortti


Niiskuneitikortti


Mistä on pienet pojat tehty?
Mistä on pienet pojat tehty?
Mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista,
koiran häntätupsukoista.
Niistä on pienet pojat tehty.

Mistä on pienet tytöt tehty?
Mistä on pienet tytöt tehty?
Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty.

Suom. Kirsi Kunnas

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Pari neulontatyötä

Viime vuonna neuloin eläintilkkuja ja tilkkujen ympärille virkkasin pylväskerroksia. Ompelin tilkut yhteen ja niin valmistui vauvanpeite siskoni poikavauvalle, joka jo nyt on herttainen ja iso poika (noin puolivuotias) :)

Tämän peitteen ohje on peräisin Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta! (Sanna Vatanen) -kirjasta.





Vihreän skottiruudullisen penaalin neulominen oli mukavaa ja nopeaa! :)


Vetoketjun sain vanhoista ja jo kulahtaneista housuista, jotka päätyivät vetoketjujen talteenoton jälkeen kierrätykseen.Vetoketjuun en ole vieläkään tehnyt koristetta, joka samalla toimisi penaalin avaamisessa ja sulkemisessa apuna. Siihen voisi tehdä esimerkiksi tupsun, nyörin, letin tai jotain..


Vuorikankaan taas sain hyvin vanhasta t-paidasta, joka sekin niiltä osin, mitä jäljelle jäi, päätyi kierrätykseen.


Penaalin ohje on Debbie Bliss:n kirjasta Neulojan vuosi. Ihania neuletöitä koko vuodeksi.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Vihreä sydämenmallinen ystävännauha

Olen pitkästä aikaa innostunut solmeilemaan ystävännauhojen parissa :) Perusystävännauhan ohjeen löydät esimerkiksi Käspaikan sivuilta.

Tämän allaolevan ystävännauhan olen tehnyt ohjeella, joka löytyy Friendship-bracelets -nettisivuilta. Tuolta löytyy vaikka kuinka paljon ohjeita erilaisiin ystävännauhoihin.

Aloittelijan pari kaulakorua

Ajattelin kokeilla näpertelyä myös helmien parissa. Toki joskus olen pujotellut helmiä rannekoruiksi, mutta mitään vaikeampaa helmityötä en ole tehnyt. Näistä kahdesta korusta huomaa selkeästi, etteivät ne täydellisiä ole, mutta olen ensitöihini itse tyytyväinen :)  Molempien korujen ohjeet löysin VilliHelmen nettisivuilta.


1.  Verkkokaulakoru



2. Kristalliriipus

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Hyvää pääsiäistä!


Pieni talitintti laulaa:
Talvi väistyy jo!
Joka päivä lämpimämmin
paistaa aurinko.




Huhtikuussa lämmin tuuli
puissa huminoi.
Lumi sulaa, kevään laulu
kaikkialla soi.




Leskenlehden keltahattu
kertoo riemuiten
väistynyt on talven valta,
valo voitti sen.

- Anna-Mari Kaskinen



ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!


perjantai 22. huhtikuuta 2011

Paperinaruletti

Paperinaruletti oli suht nopea ja helppotekoinen koriste.


Letin ja lehdet tein ohuesta, tummansinisestä paperinarusta ja ruusut sitten tummanpunaisesta paksusta paperinarusta.

Leikkaa sinisestä paperinarusta haluamasi määrä samanpituisia paperipätkiä. Sido nippu toisesta päästä tiiviisti kiinni paperinarulla tai miksei rautalangallakin sitä voisi tehdä. Letitä haluamasi pituinen letti ja sido letin loppupää samalla tavalla kuin alkupää. Tasoita tarvittaessa päät.

Tee paperiruusut: Avaa paperinarua tarvitsemasi pätkän verran (eli kuinka suuren ruusun tahdot). Kierrä sitä rullalle ja liimaa nauhan pää kiinni rullaan. Kiinnitä ruusut lettiin pujottamalla ruusun toinen pää letin läpi. Kiinnityksessä en käyttänyt paperinarua enkä rautalankaa. Ruusut pysyvät letissä kiinni hyvin ilman kiinnitysvälineitä.

Tee vielä lehdet: Leikkaa sopivanpituisia pätkiä sinisestä, ohuesta paperinarusta lehtiä varten. Pujota pätkä ensin lettiin. Avaa sitten molemmilta puolilta narua ja jätä narun päihin pienet pätkät avaamatonta narua. Tähänkään ei tarvita mitään kiinnitysvälineitä.



Mie kiinnitin kranssin keittiönseinään sinitarroilla. Jos haluat, voit kuitenkin kiinnittää letin molempiin päihin joko paperinarua tai sitten jotain muuta koristenauhaa ripustusnauhaksi.